Ahlskog
Villipeurannahka
Yli 100-vuoden kokemuksella nahkaa Kruunupyystä
Jotta me Lovialla voimme valmistaa kestäviä laukkuja uusille omistajilleen, on käytettävän materiaalin oltava hyvälaatuista. Yksi materiaalikumppaneistamme on Kruunupyyssä sijaitseva Ahlskog, jolla on 100 vuoden kokemus nahkatuotannosta. 1920-luvulta asti toiminut yritys on onnistunut vakuuttamaan eurooppalaisia muotitaloja asiakkaakseen.
Ahlskogin valttikorttina ei ole ainoastaan korkealaatuinen nahka, vaan myös tiukka suhtautuminen ympäristövaatimuksiin. Tämä näkyy käytännössä muun muassa veden kulutuksen minimoimisena nahan tuotantovaiheessa: vedenkulutus on ainoastaan 15-20 litraa per vuota. Kannanhoidollisen metsästyksen sivutuotteena syntyviä nahkavuodat saavat uuden käyttötarkoituksen Lovian laukkujen materiaalina.
PERUSTETTU: 1945
TYÖNTEKIJÄT: 8
SIJAINTI: KRUUNUPYY, SUOMI
Villipeurannahasta laukuiksi
Lovian laukuissa käytettävä peurannahka tulee Ahlskogin tehtaalta Kruunupyystä. Nahkavuodat puolestaan tulevat Ahlskogille valkohäntäpeuran kannanhoidollisesta metsästyksestä. Laji on alunperin tuotu Suomeen Yhdysvalloista 1930-luvulla ja valkohäntäpeurojen määrä on sen jälkeen kasvanut räjähdysmäisesti. Kannan kokoa säädellään metsästyksen avulla, jotta lajista ei aiheutuisi haittaa Suomen luonnon monimuotoisuudelle. Lovian laukuissa hyödynnetyt vuodat kerätään metsästäjiltä ja metsästysseuroilta ympäri Suomen.
Nahka värjätään ja parkitaan Ahlskogin tehtaalla tarkasti valvotussa prosessissa. Parkitseminen on nahan käsittelyn työvaihe, jonka tarkoituksena on tehdä nahkavuodasta kulutusta kestävä. Ahlskogin tehtaalla käytetään kolmea parkitusmenetelmää: kromiparkitusta, kasviparkitusta ja synteettistä (metallivapaata) parkitusta. Uusissa materiaalitilauksissamme Ahlskog käyttää synteettisen parkitusta, joka on ekologisempi verrattuna kromiin tai ulkomailta tuotaviin kasviparkkiaineisiin.
Parkituksen jälkeen peurannahka matkaa Helsinkiin suunnittelijamme, Outin, pöydälle, jossa materiaalille suunnitellaan uusi käyttötarkoitus laukkujen muodossa.
Terveisiä Kruunupyyn tehtaalta
Haluamme antaa kumppaneillemme mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin, sillä ilman heitä ajatus roskamateriaalin hyödyntämisestä jäisi vain, no, ajatuksen tasolle. Tähän on koottu terveisiä Ahlskogilta ja paloja tiimin arjesta, juuri sellaisena, kun se Kruunupyyssä sijaitsevalla tehtaalla näyttäytyy.
“Meille on tärkeää että käytämme pääosin suomalaista raaka-ainetta: poroa ja peuraa. Poro on lähellä tuotettua, luonnossa elänyttä ja siitä saadaan lihatuotannon sivutuotteena syntynyttä nahkaa. Toisaalta peurakanta on kasvanut niin suureksi että voimme hyödyntää riistanhoidollisista syistä harvennettavaa peuraa pukinenahoiksi. Pyrimme muutenkin toimimaan mahdollisimman ekologisesti, käytämme vähän vettä ja esimerkiksi käyttämämme kromi saostetaan ja hävitetään ohjeiden mukaan. Kemikaalit, jotka ovat samoja joita tekstiiliteollisuus käyttää, tulevat turvallisilta eurooppalaisilta toimijoilta.
Meistä on hienoa miten Lovia on edistänyt alan läpinäkyvyyttä ja kierrätysteemaa. Vierailut tehtaallamme ja välillä kiperätkin kysymykset ovat olleet arvostettuja!”
-Mikko Uusitalo, toimitusjohtaja, Ahlskog
Missä voimme tehdä paremmin?
Teemme jo nyt hyviä juttuja Ahlskogin kanssa, mutta ympäristön kuormituksen vähentäminen vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä ja yhteisen toimintamme tarkastelua. Parantamisen varaa löytyy siis vielä.
Tavoitteenamme on yhdessä Ahlskogin kanssa etsiä uudenlaisia parkitusmenetelmiä, joissa otetaan paremmin huomioon parkitusaineiden alkuperä ja niiden ympäristövaikutukset tuotannossa. Tällä hetkellä kasviparkkina käytettävissä aineissa kuitenkin haasteita, eikä täydellistä ratkaisua ole. Tavoitteenamme on saada käyttöömme uusiutuvasta materiaalista valmistetun ja lähellä tuotetun vaihtoehdon kromiparkitukselle.

Jotta voisimme tehdä ympäristön kannalta fiksuja päätöksiä, tarvitsemme tietoa tuotteista. Siksi haluamme kertoa läpinäkyvästi, mistä Ahlskogin nahat tulevat ja miten niitä käsitellään.